Pari sanaa etskuista
Etsku, tai etelävenäjänkoira, on rotu, joka on herättänyt ihastusta koiranäyttelyissä ympäri Euroopan jo 1800-luvun puolivälistä lähtien. Rotu, joka vaistoin kaikkia olosuhteita onnistui selviytymään ja jonka kanssa voimme nauttia olostamme, selviytyi neuvostoliittolaisten kynologien työn ja omistautumisen ansiosta. He pelastivat nämä ainutlaatuiset eläimet täydeltä tuholta.
Ensimmäisen kerran rodun melkein tuhosi vuoden 1917 vallankumous, kun mottona oli ”maata talonpojille, palatsit työläisille” ja niin edelleen. Ainoa vain, että nämä pörröiset koirat, jotka löydettiin eivät olleet samaa mieltä tuollaisen moton kanssa, ja ne puolustivat isäntiensä omaisuutta viimeiseen pisaraan niiltä, jotka halusivat ”ottaa ja jakaa”. Tulos olisi ennalta-arvattava, mutta rodun pelasti täydeltä katoamiselta NKVD:n tarve vahtikoiriin. Nämä lahjomattomat koirat kävivät hyvin tärkeiden rakennusprojektien, leirien, vankiloiden sekä muiden kohteiden valvomiseen.
Sitten tulikin Toisen maailmansodan aika… Neuvostoliiton länsi- ja lounaisosissa, minne etelänvenäjänkoirien kannat olivat keskittyneet, oli ennennäkemättömiä taisteluita. Suuri osa kannasta tuhoutui jälleen. Pieni määrä etelävenäjänkoiria säilyi Keski-Venäjällä sekä Uralin toisella puolen. Näistä koirista lähti kannan elvyttäminen sodanjälkeisinä vuosina, ne vain sattuivat olemaan kaukana, eivätkä ne aina olleet puhdasrotuisia. Vaikka Siperiassa ja Uralilla rotua kasvatettiin pääasiallisesti puhtaasti, kuuluisassa Krasnaja Zvezdan kennelissä teetettiin etelävenäjänkoirilla lähinnä sekarotuisia pentuja. Niiden verta löytyy nykyään moskovanvahtikoirilta, kaukasianpaimenkoirilta, venäjänmustaterriereiltä ja moskovanvesikoirilta, jotka alun perin olivat viiksekkäitä ja parrakkaita koiria, joita peitti musta karva, joka muuten muistutti etelävenäjänkoiran turkkia. Etelävenäjänkoiria käytettiin myös monia palkintoja voittaneen komondori Portašin kasvattamiseen.
Melkoista geenien voimaa ja päättäväisyyttä rodulla on ollut pakko olla, jotta se on pystynyt säilymään ja pitämään ainutlaatuisen mielensä ja luonteensa elossa kaikkien koettelemusten jälkeen! Etskuja tarvitaan taas vahtikoirina. Kuuluisa etskupari ovat Sokol ja Slava, jotka vahtivat Bratskin vesivoimalaa. Juuri ne auttoivat etelävenäjänkoirakannan elvyttämisessä Leningradin alueella. Etelävenäjänkoirat vartioivat armeijan tehtaita kaupungissa sekä ympäröivässä läänissa. Tšeljabinsk, Jekaterinburg, Perm, Gorki – näiden kaupunkien sotilaspoliisiyksiköiden kenneleissä säästyi puhdasrotuisia etelävenäjänkoiria. Lukuisia etelävenäjänkoiria näyttelyissä, ihastuneita katseita, jonottamista pennun saamiseksi, näin siinä kävi. Etelävenäjänkoirat viimeisissä Neuvostoliiton kansallisessa näyttelyssä vuonna 1968 VDNH-puistossa herättävät vieläkin ihastusta.
Vaikeudet kuitenkin olivat edessä. 1970-luvun puolivälissä maan johto päätti koneellistaa koirien tehtävät, koska se olisi halvempaa. Valtavan työn jälkeen kasvattajat päättivät kyyneleet silmissä pelastaa sen, mikä oli pelastettavissa. Käytännössä se tarkoitti vanhimpien koirien sekä pentujen pelastamista, koska täyskasvaneet koirat eivät kelvanneet kaupunkiasuntojen asukeiksi. Ne olivat, kuten nyt sanotaan, ”sosiaalisesti vaarallisia”, ja niinhän se onkin. ”Uudelleenjärjestelystä” ihmeellä selvinneet koirat eivät valitettavasti riittäneet kasvatukseen, joten kasvatuksessa oli jälleen turvauduttava muihin rotuihin. Joidenkin moskovalaisten narttujen pentueisiin käytettiin Unkarista tuotua komondori Feutmenti Alia (omistaja N. Trofimova).
Tämä tietenkin oli todella vaarallista, mutta rotuun siihen aikaan Moskovan kasvatusyhdistyksessä keskittynyt A. Ja. Arhangelskaja kykeni tukemaan rotua ja pitämään sen kovalla työllä pinnalla. Ja kyllä, oli kasvatusyhdistys, oli työläisiä, jotka kokivat rodun omakseen. Monet heistä ovat jo iällä tai menehtyneet, mutta he eivät koskaan päästäneet irti lempikoiristaan. Suuri kiitos siitä heille! Tietenkin sellaisia löytyy myös, jotka siirtyivät kaupallisempiin, vähemmän työtä vaativiin rotuihin.
Lopuksi, voimme palata nykyaikaan: mitä rodulle kuuluu nyt? Vaikeuksista huolimatta, rodun levinneisyysalue kasvaa, ja uusia rodun kasvattajia ja kenneleitä ilmestyy, sekä pentujen lukumäärä kasvaa. Ei tietenkään niin nopeasti, kuin toivoisi, mutta se on tyhjää parempi. Kiinnostus rotua kohtaan kasvaa myös Venäjän ulkopuolella. Koirien määrä kasvaa Suomessa ja Israelissa, ja rotua kasvatetaan myös Ranskassa, Italiassa ja Alankomaissa.
Tilastoa rodusta Venäjällä:
Vuonna 2017 syntyi 198 pentua.
Vuonna 2018 talouskriisi iski myös kasvattajiin, ja pentuja syntyi 95.
Vuonna 2019 tilanne parani, ja pentuja syntyi 124.
Vuonna 2020 heinäkuun loppuun mennessä oli syntynyt 65 pentua. Toivon kovasti, ettei luku ole lopullinen. Kaikki Te tiedätte, kuinka vaikea vuosi on ollut.
Lopuksi haluan kiittää kovasti kaikkia etskun omistajia. Ansioituneita kasvattajia, kennelinpitäjiä, uusia rodun harrastajia, jotka ottavat ensiaskeliaan rodun kanssa. Menestystä Teille kaikille, terveyttä ja onnea Teille ja koirillenne.
Kiittäen,
L. Shvets, Puheenjohtaja, Venäjän kansallinen etelävenäjänkoirayhdistys, FCI-asiantuntija
Natalia Drovosekova, 22. syyskuuta 2020, https://my-dog.kz käännös Eero Isokallio
Etsku, tai etelävenäjänkoira, on rotu, joka on herättänyt ihastusta koiranäyttelyissä ympäri Euroopan jo 1800-luvun puolivälistä lähtien. Rotu, joka vaistoin kaikkia olosuhteita onnistui selviytymään ja jonka kanssa voimme nauttia olostamme, selviytyi neuvostoliittolaisten kynologien työn ja omistautumisen ansiosta. He pelastivat nämä ainutlaatuiset eläimet täydeltä tuholta.
Ensimmäisen kerran rodun melkein tuhosi vuoden 1917 vallankumous, kun mottona oli ”maata talonpojille, palatsit työläisille” ja niin edelleen. Ainoa vain, että nämä pörröiset koirat, jotka löydettiin eivät olleet samaa mieltä tuollaisen moton kanssa, ja ne puolustivat isäntiensä omaisuutta viimeiseen pisaraan niiltä, jotka halusivat ”ottaa ja jakaa”. Tulos olisi ennalta-arvattava, mutta rodun pelasti täydeltä katoamiselta NKVD:n tarve vahtikoiriin. Nämä lahjomattomat koirat kävivät hyvin tärkeiden rakennusprojektien, leirien, vankiloiden sekä muiden kohteiden valvomiseen.
Sitten tulikin Toisen maailmansodan aika… Neuvostoliiton länsi- ja lounaisosissa, minne etelänvenäjänkoirien kannat olivat keskittyneet, oli ennennäkemättömiä taisteluita. Suuri osa kannasta tuhoutui jälleen. Pieni määrä etelävenäjänkoiria säilyi Keski-Venäjällä sekä Uralin toisella puolen. Näistä koirista lähti kannan elvyttäminen sodanjälkeisinä vuosina, ne vain sattuivat olemaan kaukana, eivätkä ne aina olleet puhdasrotuisia. Vaikka Siperiassa ja Uralilla rotua kasvatettiin pääasiallisesti puhtaasti, kuuluisassa Krasnaja Zvezdan kennelissä teetettiin etelävenäjänkoirilla lähinnä sekarotuisia pentuja. Niiden verta löytyy nykyään moskovanvahtikoirilta, kaukasianpaimenkoirilta, venäjänmustaterriereiltä ja moskovanvesikoirilta, jotka alun perin olivat viiksekkäitä ja parrakkaita koiria, joita peitti musta karva, joka muuten muistutti etelävenäjänkoiran turkkia. Etelävenäjänkoiria käytettiin myös monia palkintoja voittaneen komondori Portašin kasvattamiseen.
Melkoista geenien voimaa ja päättäväisyyttä rodulla on ollut pakko olla, jotta se on pystynyt säilymään ja pitämään ainutlaatuisen mielensä ja luonteensa elossa kaikkien koettelemusten jälkeen! Etskuja tarvitaan taas vahtikoirina. Kuuluisa etskupari ovat Sokol ja Slava, jotka vahtivat Bratskin vesivoimalaa. Juuri ne auttoivat etelävenäjänkoirakannan elvyttämisessä Leningradin alueella. Etelävenäjänkoirat vartioivat armeijan tehtaita kaupungissa sekä ympäröivässä läänissa. Tšeljabinsk, Jekaterinburg, Perm, Gorki – näiden kaupunkien sotilaspoliisiyksiköiden kenneleissä säästyi puhdasrotuisia etelävenäjänkoiria. Lukuisia etelävenäjänkoiria näyttelyissä, ihastuneita katseita, jonottamista pennun saamiseksi, näin siinä kävi. Etelävenäjänkoirat viimeisissä Neuvostoliiton kansallisessa näyttelyssä vuonna 1968 VDNH-puistossa herättävät vieläkin ihastusta.
Vaikeudet kuitenkin olivat edessä. 1970-luvun puolivälissä maan johto päätti koneellistaa koirien tehtävät, koska se olisi halvempaa. Valtavan työn jälkeen kasvattajat päättivät kyyneleet silmissä pelastaa sen, mikä oli pelastettavissa. Käytännössä se tarkoitti vanhimpien koirien sekä pentujen pelastamista, koska täyskasvaneet koirat eivät kelvanneet kaupunkiasuntojen asukeiksi. Ne olivat, kuten nyt sanotaan, ”sosiaalisesti vaarallisia”, ja niinhän se onkin. ”Uudelleenjärjestelystä” ihmeellä selvinneet koirat eivät valitettavasti riittäneet kasvatukseen, joten kasvatuksessa oli jälleen turvauduttava muihin rotuihin. Joidenkin moskovalaisten narttujen pentueisiin käytettiin Unkarista tuotua komondori Feutmenti Alia (omistaja N. Trofimova).
Tämä tietenkin oli todella vaarallista, mutta rotuun siihen aikaan Moskovan kasvatusyhdistyksessä keskittynyt A. Ja. Arhangelskaja kykeni tukemaan rotua ja pitämään sen kovalla työllä pinnalla. Ja kyllä, oli kasvatusyhdistys, oli työläisiä, jotka kokivat rodun omakseen. Monet heistä ovat jo iällä tai menehtyneet, mutta he eivät koskaan päästäneet irti lempikoiristaan. Suuri kiitos siitä heille! Tietenkin sellaisia löytyy myös, jotka siirtyivät kaupallisempiin, vähemmän työtä vaativiin rotuihin.
Lopuksi, voimme palata nykyaikaan: mitä rodulle kuuluu nyt? Vaikeuksista huolimatta, rodun levinneisyysalue kasvaa, ja uusia rodun kasvattajia ja kenneleitä ilmestyy, sekä pentujen lukumäärä kasvaa. Ei tietenkään niin nopeasti, kuin toivoisi, mutta se on tyhjää parempi. Kiinnostus rotua kohtaan kasvaa myös Venäjän ulkopuolella. Koirien määrä kasvaa Suomessa ja Israelissa, ja rotua kasvatetaan myös Ranskassa, Italiassa ja Alankomaissa.
Tilastoa rodusta Venäjällä:
Vuonna 2017 syntyi 198 pentua.
Vuonna 2018 talouskriisi iski myös kasvattajiin, ja pentuja syntyi 95.
Vuonna 2019 tilanne parani, ja pentuja syntyi 124.
Vuonna 2020 heinäkuun loppuun mennessä oli syntynyt 65 pentua. Toivon kovasti, ettei luku ole lopullinen. Kaikki Te tiedätte, kuinka vaikea vuosi on ollut.
Lopuksi haluan kiittää kovasti kaikkia etskun omistajia. Ansioituneita kasvattajia, kennelinpitäjiä, uusia rodun harrastajia, jotka ottavat ensiaskeliaan rodun kanssa. Menestystä Teille kaikille, terveyttä ja onnea Teille ja koirillenne.
Kiittäen,
L. Shvets, Puheenjohtaja, Venäjän kansallinen etelävenäjänkoirayhdistys, FCI-asiantuntija
Natalia Drovosekova, 22. syyskuuta 2020, https://my-dog.kz käännös Eero Isokallio