Rodun historia
1700-luvun puolivälissä Espanjasta tuotiin merinolampaiden mukana paimenkoiria Venäjälle, pääasiassa Askania Novan alueelle.
Koirat eivät kestäneet paikallisia sääoloja ja petoja, joten niihin sekoitettiin paikallisia laumanvartijatyyppisiä koiria ja borzoita.
Tuloksena oli suuri, ketterä ja eloisa koira, joka oli hyvä puolustaja ja tiukka vartija, nopea liikkeissään ja vahva leuoiltaan.
Venäjän vallankumouksen aikana 1900-luvun alussa etelävenäläinen lähes kuoli sukupuuttoon, koska se puolusti aggressiivisesti alueitaan myös sotilasjoukkoja vastaan ja koiria ammuttiin tästä syystä paljon. Koiria tapettiin myös niiden turkin vuoksi.
Vallankumouksen jälkeen etelävenäläisiä oli jäljellä enää muutamia yksilöitä ja rotua alettiin elvyttää Neuvostoliiton valtionkenneleissä.
Valtionkenneleissä geenipohjaa laajennettiin tekemällä roturisteytyksiä. Näihin käytettiin mm. Valkoista kaukasiankoiraa ja valkoista isovillakoiraa.
Valtionkenneleissä tavoitteena oli sopivan aggressiivisesti vartioiva työkoira ja jalostetut koirat toimivat lähinnä sotaobjektien ja vankiloiden aluevartijoina.
Kanta saatiin elpymään, mutta helpommin koulutettavat ja suositummat rodut syrjäyttivät etelävenäläisen armeijan käytössä.
Valtionkenneleissä tavoitteena oli sopivan aggressiivisesti vartioiva työkoira ja jalostetut koirat toimivat lähinnä sotaobjektien ja vankiloiden aluevartijoina.
Kanta saatiin elpymään, mutta helpommin koulutettavat ja suositummat rodut syrjäyttivät etelävenäläisen armeijan käytössä.